ARTIKKELIT

Ähkyllä tarkoitetaan kipua vatsaontelossa. Kipu on usein peräisin maha-suolikanavasta, mutta se voi olla myös muihin vatsaontelon elimiin liittyvää. Diagnostiikka on tärkeää, jotta tiedetään, mitä hoidetaan. Aina ähkyn syytä ei saada selville, ja tällöin hoito on oireenmukaista.

Ähky on hevosen tavallisin kuolemaan johtava sairaus. Vaikka monet ähkyt ovat lieviä ja oireet saadaan hallintaan kotikonstein tai konservatiivisella hoidolla, ei ähkyoireiden alkaessa koskaan voi tietää, miten ähky tulee etenemään. Siksi on erittäin tärkeää olla yhteydessä eläinlääkäriin heti, kun hevosella havaitaan ensimmäiset ähkyoireet. Jos ähkyoireita jäädään seurailemaan, voi diagnoosin ja hoidon viivästyminen pahimmillaan johtaa ennusteen dramaattiseen heikkenemiseen.

Ähkyoireita ovat muun muassa kuopiminen, makuulle meno, piehtaroiminen, kylkien ja kupeiden katselu, venyttely tai virtsaamisasentoon hakeutuminen, haukottelu, hampaiden narskuttelu, hikoilu, hermostuneisuus, huono ruokahalu tai syömättömyys. Ripuli ja kaasuuntuminen voivat olla ähkyn syitä tai seurauksia.

Lämpö on hyvä mitata heti ähkyoireiden ilmetessä. Ruuat tulee ottaa pois. Vettä kannattaa tarjota, mutta väkisin ei tule juottaa. Jos hevonen pyrkii makuulle, kävelytä sitä. Jos kävely tuntuu aiheuttavan kipua ja hevonen makaa rauhallisesti eikä yritä piehtaroida, voi sen antaa maata. Joskus kaviokuume tai lannehalvaus voi näyttää ähkyltä; väkisin kävelyttäminen voi tällöin pahentaa oireita.

Ähkyoireiselle hevoselle ei tule omatoimisesti antaa kipulääkettä ellei eläinlääkäri näin ohjeista. Pahimmassa tapauksessa kipulääkkeen antamisesta voi olla haittaa ja se voi vaikeuttaa oireiden arviointia eläinlääkärin saapuessa paikalle. Hoitava eläinlääkäri voi kuitenkin tilannearvion puhelimessa tehtyään ohjeistaa antamaan kipulääkkeen ja tällöin noudatetaan hänen ohjettaan.

Yksi tavallisimmista ja hevosenomistajille tutuimmista ähkyistä on ummetusähky. Ummetusähkylle voi altistaa esimerkiksi kuivuminen, jos hevonen jostain syystä ei ole juonut riittävästi. Ummetusähkyssä hevonen voi ulostaa normaalia pienempiä määriä tai lanta voi olla hyvin kuivaa, tai lantaa ei tule ollenkaan. Tällöin eläinlääkärin suorittama rektaalitutkimus, jossa hevosen suolisto tunnustellaan peräsuolen kautta, on tärkeä diagnoosiin pääsemiseksi. Rektaalitutkimuksessa peräsuoli tyhjennetään lannasta jotta tutkimus voidaan suorittaa. Ummetusmassa on yleensä paksusuolessa, ja sen hoitamiseksi eläinlääkäri voi antaa hevoselle lääkityksiä, letkuttaa nenämahaletkulla nestettä mahalaukkuun ja/tai nesteyttää hevosta suonensisäisesti. Kivunlievitys on oleellista, koska kipu lamauttaa suolistoa entisestään. Paraffiiniöljyn annosta hevoselle ei ole todettu olevan hyötyä ummetusähkyn hoidossa. Ummetus voidaan saada hoidettua kertahoidollakin, mutta se saattaa vaatia pidempää sairaalahoitoa tai jopa leikkaushoidon. Varhainen diagnoosi ja hoidon aloitus lyhentää hoidon tarvetta ja parantaa ennustetta. Ummetuksen syntymistä voi ennaltaehkäistä huolehtimalla hevosen riittävästä veden saannista kaikissa tilanteissa.

Hiekkaenteropatia eli suoliston hiekkakertymät oireilevat usein kroonisena ripulina tai liemen valutteluna lannan mukana, mutta voivat myös aiheuttaa akuutteja ähkyoireita. Hiekkakertymiä esiintyy erityisesti poneilla ja suomenhevosilla. Hiekkaenteropatia diagnosoidaan vatsaontelon röntgenkuvauksella. Hoidettaessa ähkyä klinikalla kuuluu ns. hiekkakuva usein perusdiagnostiikkaan.

Mahahaavaa esiintyy hevosilla erittäin yleisesti ja myös mahahaava voi oireilla ähkyoirein. Ensiapu voidaan antaa ilman mahatähystystä, mutta mahahaavadiagnoosi vaatii aina mahatähystyksen eli gastroskopian. Mahahaavaa esiintyy mahalaukun eri osissa ja nämä vaativat usein eri lääkityksen, minkä takia mahahaavalääkityksiä ei ole suositeltavaa aloittaa ennen tähystystä.

Suoliston asennonmuutokset ovat yleensä vakavina ähkyoireina ilmeneviä tiloja, joissa ohut- tai paksusuoli/umpisuoli ovat joutuneet hevosen vatsaontelossa väärään paikkaan tai väärään asentoon. Yksinkertaisimmillaan kyseessä voi olla paksusuolen mutkan taipuminen sivuttain, joka usein saadaan konservatiivisella hoidolla palautumaan. Toinen yleinen asennonmuutos on paksusuolen vasemmanpuoleinen asennonmuutos, jossa paksusuoli nousee pernan ja vasemman munuaisen välisen ligamentin päälle. Tämä tila voi laueta konservatiivisella hoidolla, lääkehoidolla ja juoksutuksella tai yleisanestesiassa tapahtuvalla ”kierityksellä”. Vakavimpia suoliston asennonmuutoksia ovat kiertymät, torsiot ja tyräytymät, joissa suoli voi pahimmassa tapauksessa mennä kuolioon muutamissa tunneissa. Tällöin hevosen pelastamiseksi kirurgia on ainoa vaihtoehto ja leikkaushoitoon on päästävä erittäin nopeasti. Koska suoliston asennonmuutos voi alkuvaiheessa muistuttaa mitä tahansa muuta ähkyä, on oleellisen tärkeää olla heti oireiden ilmetessä yhteydessä eläinlääkäriin.

ORPOVARSAN HOITO

Jos tapahtuu niin ikävästi että pikkuvarsan emä menehtyy synnytyksessä tai pikkuvarsa-aikana, kannattaa heti panostaa keinoemon etsimiseen varsalle, koska hevonen kehittyy parhaiten toisten hevosten seurassa.

Suomessa toimii keinoemovälitys, joka palvelee numerossa 050 3097 555. Sinne kannattaakin olla heti yhteydessä. Keinoemovälitykseen ilmoitetaan yleensä tammat joilta oma varsa on kuollut. Myös tammaa jolla on varsa alla voidaan kokeilla keinoemoksi.

Mikäli sopivaa keinoemoa ei löydy keinoemovälityksestä, on mahdollista yrittää lääketieteen keinoin järjestää varsalle keinoemo. Lähes kaikki tammat on mahdollista saada lääkkeellisesti tuottamaan maitoa ja tammalle voidaan keinotekoisesti tehdä synnytystä vastaava tilanne, jolloin vieraan varsan hyväksyminen helpottuu. Orpovarsan kohdalla kannattaa siis olla hyvissä ajoin yhteydessä myös eläinlääkäriin .

Jos tammaa ei ole lopetettu lopetusaineilla, kannattaa tammalta lypsää mahdollisimman paljon ternimaitoa talteen. Mikäli tallilla varsoo useampia tammoja, kannattaa ternimaitoa lypsää muutenkin varastoon ja pakastaa kaiken varalle. Sillä vastasyntyneen varsan tulee saada hyvälaatuista ternimaitoa kuuden tunnin sisällä syntymästä, jotta ternimaidon sisältämät vasta-aineet pystyvät imeytymään suolesta varsan käyttöön ja suojaamaan sitä infektioilta sen ensimmäisten elinkuukausien aikana. Varsalta onkin suositeltavaa mitata veren vasta-ainepitoisuus noin vuorokauden ikäisenä ja jos tällöin todetaan normaalia alhaisemmat vasta-ainetasot, voidaan tilanne korjata antamalla varsalle plasmaa.

Ternimaito säilyy jääkaapissa pari vuorokautta ja pakastettuna kaksi vuotta. Maito tulee lämmittää 38-asteiseksi ennen juottoa. Pakastettu ternimaito sulatetaan vesihauteessa. Sitä ei tule sulattaa/lämmittää mikrossa, koska kuumuus tuhoaa vasta-aineet. Maito voidaan juottaa varsalle kupista tai tuttipullosta, varoen ettei sitä joudu varsan hengitysteihin. Tuttipullojen suuaukkoja ei ole suositeltavaa mennä suurentamaan, koska liian nopeasti ulostuleva maito kulkeutuu herkemmin hengitysteihin ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa keuhkokuumeen.

Vastasyntynyt varsa täytyy ruokkia tunnin välein ensimmäisenä elinviikkona. Maidon kerta-annos on noin 150-200 ml. Varsan juomasta maitomäärästä on hyvä pitää kirjaa, jotta nähdään paljonko varsa oikeasti on juonut. Keskimäärin varsa tarvitsee ensimmäisinä elinpäivinään noin 5 l maitoa. Ensimmäisen viikon jälkeen ruokintaväliä voidaan pidentää kahteen tuntiin ja kerta-annosta voidaan suurentaa 300-500 ml: an. Varsaa tarkkaillaan ja maitomäärää lisätään samalla kun ruokintakertoja vähennetään varsan kasvaessa. 2-3 kk ikäinen varsa voi tarvita maitoa yhteensä jopa 15-17 l vuorokaudessa. Maitona käytetään tavallisesti tamman maidonvastiketta, jota saa maatalouskaupoista ja hevosrehuja myyvistä liikkeistä (Kraft Milk -maidonvastike, PAVO Foal Milk -maidonvastike).

Kun sopiva tammaehdokas on löytynyt, kannattaa yleensä viedä tamma varsan luokse, koska omassa kotitallissa tamma voi herkästi suhtautua vieraaseen varsaan kielteisesti. Varsaan kannattaa hieroa tamman omaa hajua tai vaihtoehtoisesti suihkuttaa molempiin voimakkaasti tuoksuvia, myrkyttömiä aineita esim vauvaöljyä, peittämään vierasta hajua. Ennen imetysyritystä kannattaa odottaa että tamman utareet ovat täynnä. Myös varsaa kannattaa paastottaa 1-2 tuntia jotta se olisi nälkäinen. Tamman silmät voidaan peittää ja tarvittaessa eläinlääkäri voi rauhoittaa tamman. On tärkeää toimia rauhallisesti, mutta päättäväisesti.

Hevosilla tavallisin syy äkillisiin silmäoireisiin on sarveiskalvon haava. Tällöin hevonen yleensä pitää silmää osittain tai kokonaan suljettuna, sidekalvot punoittavat ja silmä vuotaa. Luomien alueella voi olla turvotusta. Joskus oireet voivat olla myös huomattavasti lievempiä.

Sarveiskalvohaavat infektoituvat hevosilla hyvin helposti. Tästä syystä silmäänsä oireileva hevonen on suositeltavaa tutkia eläinlääkärin toimesta pian oireiden alettua. Hoidon viivästyessä hoito voi olla huomattavasti vaativampaa, pitkäkestoisempaa ja kalliimpaa.

Sarveiskalvohaava diagnosoidaan sarveiskalvon fluorescain -värjäyksellä. Väriaine tarttuu sarveiskalvolle kohtiin joissa sarveiskalvon pinta on rikki. Usein kipeän silmän huolellinen tutkimus vaatii kunnollisen rauhoituksen sekä yläluomen puudutuksen. Haavan koon, syvyyden sekä mahdollisten uveiittioireiden (silmän sisäosien tulehdus) perusteella eläinlääkäri määrittää hoidossa käytettävät lääkitykset. Mikäli sarveiskalvohaava ei komplisoidu, ne paranevat tavallisesti muutamassa päivässä. Kontrollitutkimus onkin usein erittäin tärkeä varmistamaan, että haava on parantunut odotetulla tavalla. Mikäli näin ei ole, on tällöin usein tarpeellista tehdä jatkotutkimuksia (esimerkiksi solunäyte ja viljelynäyte sarveiskalvolta).

Kipeään silmään voi olla vaikea annostella lääkkeitä. Silmälääkkeet täytyy saada annosteltua silmän pintaan tai luomen sisäpinnalle, jotta paraneminen olisi mahdollista. Tarvittaessa hevoselle voidaan asettaa silmäkatetri helpottamaan lääkitsemistä. Katetrin avulla hevosta hoitava henkilö pystyy lääkitsemään hevosen usein yksinään, mikä helpottaa muun muassa mahdollisia yöaikaan annettavia lääkityksiä.

Silmälääkkeet säilyvät avattuina vain rajallisen ajan. Ne myös kontaminoituvat herkästi, joten avattuja, toiselta eläimeltä jääneitä silmälääkkeitä ei tule koskaan käyttää. Koska silmäongelmien hoidossa oikean hoidon aloitus on tärkeää, ei silmiä tulisi lääkitä itsenäisesti ilman eläinlääkärin konsultaatiota. Tilanteen vakavuudesta riippuen hoidossa käytettävät lääkkeet sekä niiden annostelutiheydet voivat vaihdella huomattavasti.

Kiropraktiikka on yksi manuaalisista terapiamuodoista. Kiropraktisessa tutkimuksessa keskitytään löytämään biomekaanisia toiminnanhäiriöitä tutkimalla nivelten liikkuvuutta, liikelaajuutta ja niissä mahdollisesti esiintyviä rajoitteita, joilla voi olla suurtakin merkitystä hevosen suorituskykyyn sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien paranemiseen.

Kiropraktiikkaa voidaan käyttää sekä ennaltaehkäisevänä hoitomuotona suorituskyvyn optimoimiseksi että erilaisten tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien hoidon tukena. Erityisesti kiropraktisesta hoidosta voivat hyötyä kaula-, rinta- ja lannerangan sekä SI-alueen ongelmista kärsivät hevoset. Myös ns. takapolvien löysyydestä kärsivät hevoset hyötyvät usein hoidosta.

Rangan alueen toiminnalliset ongelmat voivat vaikeuttaa taipumista ja suoriutumista sivuttaisliikkeissä. Selän pyöristäminen voi olla hevoselle hankalaa, mikä voi näkyä esim ongelmina laukanvaihdoissa sekä estehevosilla ristilaukkana esteeltä alastultaessa. Selän lihaksistossa voidaan havaita arkuutta sekä lihasten surkastumista. Epämääräiset ontumat, joihin ei ontumatutkimuksessa löydy syytä raajojen alueelta, voivat olla rangan alueen ongelmista johtuvia.

Havaittaessa jossakin nivelessä toiminnanhäiriö, käytetään tästä nimitystä subluksaatiokompleksi (VSC). Terminologia aiheuttaa toisinaan hämmennystä, koska lääketieteessä subluksaatiolla tarkoitetaan nivelen osittaista sijoiltaan menoa. Kiropraktiikassa termillä tarkoitetaan kuitenkin toiminnanhäiriötä. Subluksaatiokompleksi pyritään korjaamaan nopealla, matalavoimaisella ja erittäin tarkalla manuaalisella korjausliikkeellä, jonka tarkoituksena on palauttaa nivelen normaali liikkuvuus ylittämättä koskaan nivelen anatomisia rajoja.

Kiropraktista hoitoa hevosille tulee antaa vain ammattitaitoisen eläinkiropraktikon toimesta -eläinkiropraktikkotutkinnon suorittanut eläinlääkäri tai eläinkiropraktikkotutkinnon suorittanut ihmiskiropraktikko. Listan valmistuneista eläinkiropraktikoista löydät IAVC:n (Internal Academy of Veterinary Chiropractic) nettisivuilta.

Suoliston hiekkakertymät ovat hyvin yleinen ongelma hevospopulaatiossamme. Hiekkapohjainen tarha ja ruokinta maasta altistavat hiekan kertymiselle, mutta hiekkakertymiä tavataan myös muilla tarhanpohjilla tarhaavilla hevosilla. Se, ettei hevosen ole koskaan nähty syövän maata/hiekkaa, ei poissulje hiekkakertymän mahdollisuutta.

Hiekkakertymät voivat aiheuttaa erilaisia oireita. Tavallisimmat oireet ovat ähkyt tai ripuli/vetinen uloste normaalin ulosteen jälkeen. Joskus tavataan liikkumishaluttomuutta tai epämääräistä oireilua ratsastettaessa esim hakeutuminen toistuvasti pissaamisasentoon. Myös karvanlaatu voi heikentyä.

Hiekkakertymä diagnosoidaan vatsaontelon rtg-kuvauksella (ns hiekkakuva), jolloin nähdään myös hiekkakertymän koko. Hiekkaa poistetaan syöttämällä hevoselle psylliumia, jolla on laksatiivinen vaikutus ja hiekan poistuminen kontrolloidaan rtg-kuvauksella psyllium-kuurin lopussa. Mikäli hiekka ei lähde poistumaan kotihoidolla, voidaan hiekkaa poistaa klinikalla päivittäin tehtävillä nenämahaletkutuksilla. Tällöin hoitoon yhdistetään tavallisesti magnesiumsulfaatti. Joskus hevoset saavat ähkyoireita hiekanpoiston aikana ja vakavimmissa tapauksissa voivat vaatia jopa sairaalahoitoa.

Hiekkakertymän vuoksi hoidetun hevosen kohdalla kannattaa jatkossa panostaa ennaltaehkäisyyn hiekan kertymisen välttämiseksi. Ruokintaa maasta kannattaa välttää käyttämällä esim kiinteälle alustalle sijoitettua ruokintakaukaloa. Yksivaihtoehto on myös tarhanpohjan muuttaminen haketarhaksi, joka toimii osalla hevosista. Joskus hevosia joudutaan tarhaamaan kuonokopan kanssa ja tarhausaikaa lyhentämään.

Danilla todettiin marraskuussa 2015 kaksi diastemaa eli leventynyttä hammasväliä ja niihin liittyvä periodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen ja ikenen tulehdus (ns ientaskut). Diastemoja ja niihin liittyviä ientaskuja pidetään yleisesti kivuliaana ja tulehtuneet ientaskut ovat oivallinen reitti bakteereille elimistöön.

Ientasku muodostuu, kun leventyneeseen hammasväliin jää tiukasti rehua kiinni ja tämän seurauksena ien tulehtuu ja alkaa vetäytymään, jolloin ientasku syvenee. Pahimmillaan pitkälle edennyt periodontiitti voi johtaa hampaan kiinnityskudoksen laaja-alaiseen vaurioitumiseen, minkä seurauksena hammas alkaa heilua.

Diastemat ovat tavallisia iäkkäämmillä hevosilla, mutta niitä tavataan kaikenikäisillä. Nuorilla hevosilla diastemoja tavataan usein hampaiden vaihtumisen yhteydessä. Perifeerinen karies, virheellinen purenta sekä hampaiden lohkeamiset altistavat niiden muodostumiselle.

Diastemoista kärsivä hevonen voi tiputella rehua tai dippailla sitä veteen syömisen yhteydessä. Suusta voi tulla pahaa hajua, hevonen voi laihtua ja voi ilmetä ongelmia kuolaintuntuman kanssa,

Hoitona on diastemojen huolellinen puhdistus ja huuhtelu säännöllisesti, mahdollisten purentavirheiden korjaus, dieetin muokkaus ja suun päivittäiset huuhtelut. Vakavemmissa ja pidemmälle edenneissä tapauksissa diastemat voidaan hoitaa paikallisesti laittamalla väliaikaista paikkamateriaalia hammasväliin huolellisen puhdistuksen ja desinfioinnin jälkeen estämään rehun pakkaantuminen ja antamaan ienkudokselle mahdollisuus parantua. Joissakin tapauksissa diastemoja voidaan avartaa, jolloin rehua ei pakkaantuisi hammasväliin niin herkästi.

Eläinlääkäri diagnosoi diastemat ja niihin liittyvän periodontiitin huolellisen suun tutkimuksen perusteella. Hevonen on suositeltavaa rauhoittaa tutkimukseen, jotta myös viimeisten takahampaiden osalta tilanne päästään luotettavasti tarkastamaan hammaspeilin avulla.

Danin hampaita on hoidettu säännöllisesti 4-6 kk välein marraskuusta 2015 lähtien ja omistaja on huuhdellut suuta ahkerasti. Tilanne lähti pienin askelin korjaantumaan ja kontrollissa elokuussa 2017 todettiin diastemojen olevan poissa eikä ientulehduksestakaan ollut enää mitään merkkejä.

EOTRH – etenevä, yleinen ja kivulias hammassairaus

Teksti julkaistu myös Vetcaren Hevosesi hyväksi -sivustolla.

EOTRH eli Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis on enimmäkseen vanhemmilla (>15-vuotiailla) hevosilla esiintyvä etenevä etu- ja kulmahampaiden sairaus.
Sairaudessa hampaiden juuret alkavat tuntemattomasta syystä tuhoutua. Samanaikaisesti hampaan ulkopinnalle muodostuu ylimäärin sementtiä. Taudin edetessä hampaan ydin, periodontaaliligamentti ja alveoliluu tulehtuvat ja mahdollisesti infektoituvat, mikä johtaa hampaan heilumiseen, ikenen vetäytymiseen, etuhampaiden kulmauksen kasvamiseen, fistelikanaviin, hammasmurtumiin ja kipuun. Taudin ajatellaan olevan immuunivälitteinen, mutta syytä tapahtumaketjun alkamiseen ei vielä tiedetä.

Oireet
EOTRH:n oireet johtuvat kivusta. Käytösmuutokset alkavat usein hiljalleen, mikä tekee oireiden havaitsemisesta vaikeaa. Saaliseläimenä hevonen pyrkii peittämään kipuoireensa mahdollisimman pitkään.

Yleisin oire on, ettei hevonen halua purra etuhampaillaan mitään kovaa, kuten leipää tai omenaa. Hevonen saattaa syödä hitaammin kuin normaalisti tai menettää ajoittain ruokahalunsa ja laihtua. Laiduntaessa hevonen voi nyhtää laidunheinää huulilla ja siirtää heinän hammasloman kautta poskihampaiden jauhettavaksi, jolloin sen ei tarvitse käyttää syömiseen etuhampaitaan. Kuolainkäytöksessä saattaa ilmetä muutoksia; hevonen voi olla esimerkiksi haluton kääntymään toiseen suuntaan ja myös pään ravistelua (head shaking) saattaa ilmetä. Hevonen saattaa kuolata normaalia enemmän ja olla arka pään kosketukselle. Osa hevosista voi pitää kieltä etuhampaidensa välissä.

Löydökset
Pääasiallisesti tautia tavataan etu- ja kulmahampaissa, mutta joskus harvoin sairaus voi ilmetä myös poskihampaissa. Ikenet vetäytyvät, tulehtuvat ja turvottavat. Ikenissä voi esiintyä myös liikakasvua ja pieniä verenpurkaumia sekä märkäeritettä vuotavia fisteliaukkoja. Hampaisiin kertyy hammaskiveä sekä rehua. Etuhampaiden kulmaus voi muuttua ja tilan edetessä hampaat saattavat alkaa heilua.

Diagnoosi ja hoito
Eläinlääkäri voi epäillä diagnoosia jo suun tutkittuaan kliinisten löydösten ja oireiden perusteella, mutta diagnoosi varmistetaan aina hampaiden röntgenkuvauksella. Tällä hetkellä EOTRH:n ainoa hoitokeino on kipeiden ja voimakkaasti muuttuneiden hampaiden poistaminen. Hevoselta saatetaan poistaa jopa kaikki ylä- ja alaetuhampaat, joita ilman hevonen tuntuu pärjäävän mainiosti.

Hevosten hammashoidon ja suun terveyden kulmakivi on huolellinen suun tutkimus, joka voidaan parhaiten suorittaa rauhoitetulle hevoselle. Rauhoitus on suositeltavaa, koska tällöin toimenpide on turvallisinta sekä hevoselle, eläinlääkärille että avustavalle henkilölle. Rauhoitettu hevonen ei myöskään pure suunavaajaa vasten, jolloin rasitus leukanivelille sekä riski suun kipeytymiselle toimenpiteen seurauksena vähenee oleellisesti. Myös hammashoidon aikaisia limakalvovaurioita syntyy huomattavasti vähemmän hevosen ollessa rauhoitettuna, koska pää pysyy tällöin paikoillaan. Toimenpiteen suorittaminen nopeutuu, mikä vähentää suunavaajan käyttöön liittyvää aikaa ja mikä tärkeintä: hammashoidon saa tehtyä huolellisesti alusta loppuun.