Loishäätösuositukset
Varsat
Pikkuvarsoille annetaan ensimmäinen loishäätölääkitys suolinkaisten varalta 10 viikon iässä. Suolinkaisiin tehoaa fenbendatsoli annoksella 10 mg/kg. Jatkossa pikkuvarsa lääkitään suolinkaisten varalta 8-12 viikon välein vuoden ikään asti. Lantanäytteitä käytetään lääkityksen kohdentamiseksi ja tarvittaessa lääkitään ivermektiinillä muiden kuin suolinkaisten häätämiseksi. Korkean loispaineen ympäristössä, esim. suuressa varsapihatossa varsoja kannattaa lääkitä useammin kuin yksittäisiä varsoja kasvattavilla talleilla.
Loppusyksyllä laidunkauden jälkeen myös varsoille annetaan heisimatohäätö (kts kohta aikuiset hevoset).
1-4-vuotiaat
Kliinisesti tärkeimmät madot ovat pienet ja suuret sukkulamadot, suolinkainen ja heisimato. Hevosilta otetaan lantanäyte ennen laidunkautta ja valitaan lääkitys sen perusteella. Jos pienten ja suurten sukkulamatojen osalta epg-arvo on > 200, on ivermektiini usein paras lääkevalinta. Jos näytteessä on suolinkaisen munia, fenbendatsoli tehoaa parhaiten.
Mikäli tallilla ei ole tutkittu loislääkeresistenssin esiintymistä, otetaan kontrollilantanäyte kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen ja tehdään jatkosuunnitelma sen mukaan.
Toinen lantanäyte on nuorilta hevosilta suositeltavaa ottaa laidunkauden puolivälissä. Yleensä loishäätölääkitys annetaan, jos tulos on pienten ja suurten sukkulamatojen osalta > 200 epg tai jos näytteessä on suolinkaisen munia.
Syksyllä annetaan pienten ja suurten sukkulamatojen, käpymadon ja heisimadon häätämiseksi ivermektiini yhdistettynä pratsikvanteeliin.
Aikuiset hevoset
Kliinisesti tärkeimmät madot ovat pienet ja suuret sukkulamadot sekä heisimato. Lantanäyte otetaan aikuisilta hevosilta 1-2 kertaa vuodessa; ainakin keväällä ennen laidunkauden alkua. Hevoset hoidetaan yksilöllisesti; lääkitys, jos ulostenäytteessä on munia > 200 epg. On tärkeää käyttää lääkettä, jonka teho on tutkittu kyseisessä talliympäristössä. Mikäli resistenssitutkimusta käytettävän lääkeaineen kohdalta ei ole vielä tehty, otetaan kontrollilantanäyte kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen.
Heisimato löytyy heikosti lantanäytteistä, minkä takia heisimatohäätö tehdään kaikille hevosille loppusyksystä. Heisimadon välittäjinä toimivat pienet punkit, joten loishäätö kannattaa ajoittaa aikaan, jolloin punkit ovat kuolleet. Heisimatoon tehoaa pratsikvanteeli.
Siitostammat
Mikäli siitostammalla on syytä epäillä Strongyloides westeri-tartuntaa tai loista on todettu tallilla aiempina vuosina, kannattaa tammat hoitaa ivermektiinillä tai moksidektiinillä varsomisen yhteydessä. Muuten tiine tamma lääkitään kuten mikä tahansa aikuinen hevonen.
Niiltä hevosilta, joilla todetaan runsaasti loismunia, olisi hyvä ottaa kesällä ylimääräinen lantanäyte ja lääkitä tarvittaessa laitumen loispaineen kontrolloimiseksi.
Uudet hevoset
Talliin tulevilta yksilöiltä on suositeltavaa tutkia lantanäyte ja lääkitä tarvittaessa. Uusi hevonen lasketaan laitumelle muiden kanssa aikaisintaan 3-4 päivää loislääkityksen jälkeen.
Hevoset, joilla on toistuvasti paljon madonmunia lantanäytteessä
Yksilöt, joilla todetaan lantanäytteessä 3 kertaa peräkkäin epg-arvo > 500, tulisi loislääkitä moksidektiinilla.
Sairaat/oireilevat yksilöt
Mikäli hevosella on toistuvia ähkyjä, ripulia tai se sairastaa PPID:tä, tulee se loislääkitä joko lantanäytteen tuloksen perusteella tai eläinlääkärin harkinnan mukaan. Mikäli varsa kasvaa odotettua heikommin tai sillä on muita sairauden oireita kuten huono karvapeite ja turpea maha, on loiset ja niiden vaeltavat toukkamuodot syytä ottaa huomioon mahdollisina oireiden aiheuttajina.
Ennaltaehkäisy tärkeää!
Paras tapa pitää loiset kurissa on kerätä lannat laitumelta pois, jolloin infektiopaine vähenee huomattavasti. Loistartunta lääkityksen jälkeen on aina uusintatartunta ympäristöstä. Laidunkierto on suositeltavaa.
Pakkanen ei tuhoa madonmunia laitumelta luotettavasti ja erityisesti suolinkaisen munat kestävät hyvin vaihtelevia sääolosuhteita.
Varsomiskarsinat tulisi puhdistaa ja desinfioida vuosittain. Mikäli siittolassa on suolinkaisongelma, tulee siellä pitää omat ja vieraat hevoset erillään ja desinfioida karsinat myös suolinkaisen muniin tehoavalla aineella.
Hevosen loishäätö on aina yksilöllistä ja resistenssin kehittymisen vähentämiseksi on tärkeää tehdä yksilö- ja tallikohtaisia loishäätösuunnitelmia ja välttää turhia lääkityksiä. Suurinta osaa hevosista loislääkitään turhan paljon ja lääkitystä voidaan turvallisesti vähentää, mutta on huomioitava, että jotkut yksilöt vaativat normaalia tiheämpää seurantaa ja lääkitystä. Hevoset ovat yksilöitä eikä munien määrä lantanäytteessä välttämättä ole suoraan verrannollinen loisten kokonaismäärään hevosessa. Kaikki loiset eivät myöskään näy lantanäytetutkimuksessa luotettavasti. Loisten lääkeaineresistenssi vaihtelee talleittain, ja kertaalleen tallille saapunut resistentti kanta on otettava jatkossa aina huomioon. On äärimmäisen tärkeää pyrkiä vastustamaan resistenttien kantojen kehittymistä, koska uusia loishäätölääkkeitä ei nykytiedon valossa ole tulossa.